Edessä jokaisen yliopisto-opiskelijan varmasti suurin urakka Pro gradu? Lopputyönä Pro gradu on yliopistossa suuri projekti, joka vaatii sitoutumista ja pitkäjänteisyyttä, mutta ennen kaikkea se vaatii toimeen tarttumista. Toimeen tarttumisella tässä tarkoitan itse Pro gradun tekemistä, sillä ilman aloittamista lopputyö tutkimuksineen ei valmistu. Sain tehdä yliopistolle seminaaripoissaolojen korvaukseksi youtubeen aiheesta videon ja se on katsottavissa alta. Samat asiat olen listannut ja koonnut tekstin muodossa videon alle.

Lähtötilanteeni

Jättäydyin yrittäjyydestä opintovapaalle helmikuun alkupuolella 2018. Tätä ennen olin opiskellut 2011-2015 täysipäiväisesti (pl. kesät) Vaasan yliopistolla laskentatoimen tiedekunnassa. Aloitin yrittäjyyden vuonna 2014, mutta enemmän aloin panostaa yrittäjyyteen kesällä 2015. Opintoja tein yrittäjyyden alkuaikoina, mutta parin edellisen vuoden aikana vain vähän. Opinnoistani puuttui Pro gradu ja kielikurssi. Ennen täysipäiväistä opintovapaalle jäämistä olin rakentanut raamit pro gradulle, mutta kasassa oli vain otsikko. Lopputyön tekemisen voi tehdä kahdella tavalla, joko lähteä rennosti liikkeelle ja puuhailla jotain sinne päin tai tehdä kaikki suunnitelmallisesti. Itse valitsin vaihtoehdoista jälkimmäisen eli suunnitelmallisen tekemisen. Valmiiksi gradu tulee varmasti molemmilla tavoilla, mutta suunnitelmallisella toteutustyylillä lopputulos on yleensä miellyttävämpi.

 

Vinkit Pro gradun tekemiseen alle kuukaudessa?

Nyt on niiden konkreettisten vinkkien aika. Gradusi valmistuu alle kuukaudessa, jos teet kaikki nämä asiat. Itse en saanut tätä listausta ennen graduprojektin aloitusta ja sen takia taistelin monta kertaa.  Se on pääsyy, että haluan jakaa vinkit sinulle.

Tavoite

Päätä mitä haluat gradulta ja miksi teet gradun? Tavoitteet voivat olla todella erilaisia, sillä toinen graduttaja haluaa tutkijaksi ja toinen haluaa nopeasti työelämään. Tärkeintä on määrittää oma tavoite gradulle. Yleensä nopeasti ei saa hyvää ja hyvää ei saa nopeasti. Jos onnistut molemmissa, niin jatka samanlailla. Gradun tavoitteen määrittelyn voi tehdä esimerkiksi arvosanalla tai panos/tuotos –suhteella. Panos/tuotos –suhteessa suurin ja merkittävin resurssi on ajankäyttö. Mikäli aika on kortilla, niin on hyvä määritellä ensin käytettävä aika ja suhteuttaa siihen vaadittava lopputulos. Itselläni tavoite oli tehdä gradu nopeasti, sillä aikaa ei ollut paljoa.

Miten kannattaa aloittaa

Päätä paikka, jossa kirjoitat gradua. Itselleni hyvä paikka oli kirjasto, sillä siellä oli minun graduprojekti. Gradu ei ollut kotona eikä lomalla mukana. Gradu oli kirjastossa.

Määritä aikataulu

Aikataulu on avainasemassa gradun onnistumisen kannalla. Lopputyössä sinua ei kiritä kukaan muu kuin sinä itse. Kirittäjän roolia saattaa hoitaa graduohjaaja tai vanhemmat, mutta lähtökohtaisesti gradu on sinun lopputyö. Määritä aikataulu, eli milloin teet gradua. Aikataulussa on hyvä määritellä perusjutut, eli milloin aloitat ja milloin lopetat. Määritellä myös viikkotavoitteet, eli mitä teet minkäkin viikon aikana. Viikkotavoitteena teoriavaiheessa voi käyttää esimerkiksi kirjoitettujen sivujen määrää. Anna aikataulun elää ja päivitä sitä jatkuvasti.

Tähtää nopeampaan

Aikataulun tärkein asia on se, että pyri aina nopeampaan kuin pystyt tai olet määritellyt. Tänään kirjoitettu sivu on pois huomiselta.

Oma työtahtini

Itselläni meni Pro graduun 9 viikkoa. Tähän aikaan mahtui yksi kevätflunssa ja viikko Kööpenhaminassa. En edes laskenut tunteja ylös, mutta tein aika kevyitä päiviä. Hyvällä fiiliksellä ja pienellä paineella. Graduprojekti on aivoille aika raskas työ.

Vanhat gradut

Avainasemassa onnistumisen kannalta on tutustua vanhoihin graduihin kunnolla. Vanhoista graduista näet mistä koostuu gradu. Voit ottaa ideoita rakenteesta, tekstiasusta ja muusta sisällöstä. Lähdeluetteloista löydät mielenkiintoisia alkuperäislähteitä omaa työtäsi varten.

Tutustu aiheeseen

Tutustu omaan tutkimusaiheeseen niin paljon, että tiedät tarkalleen mitä haluat tutkia. Tee tutkimuskysymykset valmiiksi ennen kuin olet kirjoittanut suuremmin teoriaosuutta. Tätä kautta varmistat, ettet kirjoita aiheen ohi ja säästät paljon aikaa. Yritä jo tässä vaiheessa saada haltuun data, jolla tutkimuksen teet. Data hyvässä muodossa heti alkuvaiheessa on graduprosessin kannalta tärkein onnistumista määrittävä tekijä.

Sisällysluettelo

Tee ensin sisällysluettelo. Sen jälkeen alat täyttämään sisällysluettelon kohtia ja akateemista tuotosta eli sinun Pro gradun tekstiä syntyy kuin itsestään!

Älä pysähdy

Jos tuntuu ettei joku päivä lähde kirjoittaminen tai data ei vaan pyöri, niin ei hätää. Käytä huonot kirjoituspäivät aiemman tekstin muotoiluun, korjaamiseen tai suunnitteluun.

Hyvä data

Tärkeintä on yksinkertaisesti se, että sulla on data hallussa jo alkuvaiheessa. Tätä kautta voit määritellä tutkimusongelman jo alkuvaiheessa ja vältät kaikki turhat työvaiheet. Koita saada graduun sellainen tutkimusongelma, jossa dataan ei tarvitse muokata tai kerätä manuaalisesti. Parhaimmillaan datan voi tilata yliopistolta tai muualta verkosta.

Youtube

Youtubea kannattaa katsoa kun haluaa oppia jotain uutta, youtube ei ole tosiaan ihan turha paikka kun siellä vietetyn ajan viettää fiksujen videoiden parissa. Sieltä löydät tutoriaalit Excelin, SPSS:n ja SAS:n käyttöön.

Oivaltamisen tuska

Lopputyö on aina oppilaan oma projekti, jossa joutuu itse oivaltamaan. Oivaltava oppiminen on tärkeää, sillä se valmentaa sinut kohti vastuun ja vapauden portteja, joista kuljet lähtiessäsi koulun jälkeiseen elämään. Gradussa sinulla on ohjaaja, joka on ohjaajasi siitä syystä, että häneltä täytyy saada vastauksia kysymyksiin. Ohjaajan velvollisuus on vastata sinun kysymyksiin. Kerää aina kysymyslistaa ja kun tapaat ohjaajan, niin kysy.

Kun teet kaikki kohdat niin Pro gradusi tai lopputyösi valmistuu juuri sellaisena kuin haluat ja juuri silloin kun haluat. Pystyt siihen. Tsemppiä!

Julius

Author Julius

More posts by Julius